Viljelykokemus Ibarrasta kesältä 2021

Ibarra-syysvehnä ilahdutti Loimaalla hellekesänä 2021

Siemenviljelijä Pauli Sosi Loimaan Kojonkulmalla viljeli satoisaa Ibarra-syysvehnää ensimmäistä kertaa kuluneena kesänä 2021. Keskisato oli noin 7600 kg/ha, mikä innostaa kylvämään lajiketta uudelleen.

– Näyttäisi viime kesien olosuhteiden valossa siltä, että syysvilja-alaa kannattaa yrittää kasvattaa ja viljellä paria, mielellään hieman eri kasvurytmin lajiketta samaan aikaan.

Tästä Sosilla on nyt kokemusta, sillä Ibarran lisäksi kasvussa oli myös Suomessa paljon viljeltyä SW Magnifikia. Molemmat lajikkeet kylvettiin hyvien olosuhteiden vallitessa 30.9. – 1.10.2020 hiesusavimaille. Koska syysvehnät kylvettiin melko myöhään, kasvusto ei päässyt turhan reheväksi ennen kasvukauden loppua.

– Talvehtimista varmistamaan oli tarkoitus ajaa mangaanilisä, mutta sopivaa keliä ei ollut ja se jäi ruiskuttamatta. Arvioin myös lumihomeruiskutuksen tarvetta, mutta sen kynnys ei oikeastaan ylittynyt kasvuston ollessa maltillista.

Talvi oli suotuisa keskitalven lumipeitteineen ja molemmat lajikkeet muodostivat aukottoman kasvuston.

– Aukkopaikkoja ei ollut käytännössä lainkaan. Talvi oli hyvä eikä keväälläkään ollut kuivattavia, juuria katkovia kevätpakkasia. Kasvustot näyttivät kevään jäljiltä hyviltä ja tiheiltä.

Kasvurytmiltään aikainen syysvehnä

Ibarran kasvustosta muodostui rehevä siitä huolimatta, että kylvötiheys oli vain noin 400 kpl/m2. Tämä johtui siitä, että kantasiementä ei ollut vielä saatavissa käyttöön enempää.

– Tämä oli ihan mielenkiintoinen testi. Magnifikia kun kuitenkin kylvettiin normaalisti eli noin 500 kpl/m2 ja Ibarraa sata kappaletta vähemmän. Silti Ibarran kasvusto oli rehevä ja satotaso muodostui jonkin verran korkeammaksi kuin Magnifikilla. 

Ibarra (kuvassa Ibarraa oikealla 22.6.2021/Pauli Sosi) oli kasvukaudella kasvurytmiltään koko ajan aikaisempi kuin Magnifik, mikä on Sosin mielestä erittäin hyvä asia sadonkorjuun työhuipun ja sadon laadun kannalta. Ainoastaan kesän ruiskutuksia piti hieman suunnitella, kun kasvussa oli kaksi kasvurytmiltään erilaista syysvehnää.

– Ibarra tuli tähkälle jopa kymmenisen päivää aiemmin kuin Magnifik. Toinen lisälannoitus olisi oikeastaan pitänyt tehdä noin viikkoa aiemmin, mutta odotin luvattua pikku sadetta kesäkuun toisen viikon taitteessa.

Tasainen ja pysty kasvusto

Sosi ruiskutti korrensäädettä Ibarralle kahteen otteeseen: rikkaruiskutuksen ja hivenlannoituksen yhteydessä 18. toukokuuta sekä uudelleen hivenlannoituksen yhteydessä 3. kesäkuuta. Ibarra on verraten pitkä lajike, mutta käytännön viljelyssä 2019–2021 kasvustot ovat olleet pystyjä.

– Kasvusto oli nättiä, tasaista katseltavaa koko kesän ajan.

Ibarraa puimaan Sosi pääsi 5–6. elokuuta seuraavana kasvina timotein jälkeen. Samaan aikaan kylvetty Magnifik puitiin vasta viikkoa myöhemmin.

– Välissä puitiin Ingrid-hernettä. Herneen puinti ajoittui hyvin puimurin putsaustakin ajatellen. Siemenviljelyssä tärkeän huolellisen varsinaisen putsauksen lisäksi myös herne auttoi koneesta viimeisetkin Ibarran jyvät ennen Magnifikin puintia.

Sosi aikoo kylvää Ibarraa uudelleen noin 20 hehtaarin alalle ennen syyskuun 2021 puoltaväliä. Esikasveina ovat todennäköisesti Ibarra, herne sekä monitahoinen ohra.

– Ennuste näyttäisi nyt elokuun runsaiden sateiden jäljiltä pääosin poutaa, joten taidetaan saada hyvät syysvehnän kylvökelit ja siten mainiot lähtökohdat uuteen Ibarra-ennätykseen, sanoo Sosi hymyillen.

Ibarran viljelytoimenpiteet Sosin tilalla 2020-2021:
  • 30.9.2020    Kylvö + lannoitus 150 kg (16-7-13)
  • 16.4.2021   1. Lannoitus N 100 kg
  • 18.5.            Rikka- ja tautiruiskutus, korrensääde, hivenlannoitus
  • 3.6.              Korrensääde, hivenlannoitus
  • 8.6.              2. Lannoitus N 30kg
  • 22.6.            3. Lannoitus N 30kg
  • 24.6.            Tautiruiskutus, hivenlannoitus
  • 5.8.              Sadonkorjuu